Aloitteet ja kannanotot

Kohtaako sote- palvelu ja sen tarve?

Torstai 13.3.2025 klo 19.47 - Katri Hyvärinen


Julkaistu Kotipitäjässä 19.2.2025

Hyvinvointialueet ovat toimineet nyt kolmen vuoden ajan, ja samalla palvelut ovat muuttuneet ja kehittyneet monin tavoin. Digipalvelut ovat yleistyneet, mutta pysyvätkö ne kuitenkin kaikille saavutettavissa? Erityisesti heikoimmassa asemassa olevat väestöryhmät, kuten kehitysvammaiset ja mielenterveyskuntoutujat, saattavat jäädä kehityksestä jälkeen. Pystymmekö vastaamaan heidän muuttuneisiin palvelutarpeisiin?
Sosiaalityön ammattilaisena näkemykseni painottuvat juuri näiden erityisryhmien näkökulmaan. Tällä hetkellä palvelut eivät aina riitä vastaamaan esimerkiksi kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien tarpeisiin. Tällöin herää kysymys: onko nykyinen lainsäädäntö ja palvelurakenne riittävä tukemaan heitä, joiden elämä on erityisen haasteellista?
Erityisesti on syytä pohtia ajattelutapaa, joka on tullut muotiin viime vuosina: "Laitos ei ole kenenkään koti". Tämä voi kuulostaa kauniilta ja inhimilliseltä, mutta kaikille ei ole mahdollista elää itsenäisesti, erityisesti niille, joiden elämänhallinta on puutteellista. Tällöin palveluasuminen ei ole ainoa vaihtoehto, mutta ei myöskään aina paras. Yhteiskunnassamme on yhä joukko ihmisiä, jotka tarvitsevat jatkuvaa ja intensiivistä tukea, jota ei voida tarjota ilman riittäviä resursseja ja erityisosaamista.
Erityisesti kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien kohdalla tilanne on huolestuttava. Etenkin erityissairaanhoidon piirissä olevia osastoja on suljettu, ja niitä on korvattu osaamiskeskuksilla, joihin on kuukausien jonot. Tämä ei ole ratkaissut palvelujen saatavuusongelmia. Samalla kun palveluja vähennetään, käsillämme on vakava sote-alan henkilöstöpula, joka ei helpota tilannetta. Entistä haastavammat asiakkaat tarvitsevat enemmän osaamista ja resursseja, mutta onko meillä niitä riittävästi? Kokemukseni mukaan haastavat asiakasryhmät kuormittavat runsaasti myös viranomaisverkostoja, kuten poliisia ja ensihoitoa. 
Hyvinvointialueiden uudistaminen on tärkeää, mutta sen tulisi perustua asiakkaiden todellisiin tarpeisiin eikä pelkästään hallinnollisiin muutoksiin tai talouden tasapainottamiseen. Jos asiakastarpeet ja palvelut kohtaavat, se myös tukee ammattilaisia työssään. On muistettava, että hyvinvointi ei ole pelkästään hallinnollinen kysymys, vaan yhteiskunnan vastuulla on huolehtia kaikista kansalaisistaan – erityisesti heistä, jotka ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa.
Tulevilla hyvinvointialueen päättäjillä on tärkeä rooli varmistaa, ettei heikko-osaisimmat ryhmät jää kehityksen jalkoihin. Meidän on varmistettava, että tulevaisuudessa kaikilla on mahdollisuus saada tarvitsemansa tuki ja palvelut – ei vain digitaalisesti, vaan myös inhimillisesti ja oikea-aikaisesti.
Katri Hyvärinen, Aluevaaliehdokas (kesk.), Muhos

Avainsanat: Aluevaaliehdokas, Katri Hyvärinen, Kotipitäjä