Aloitteet ja kannanotot
Mielenterveyspalvelut kriisissäSunnuntai 6.4.2025 - Hyvärinen Katri Mielenterveyspalvelut kriisissä
Yle uutisoi viime viikolla, että Pohteen alueella yli 500 nuorta odottaa pääsyä psykiatriseen hoitoon. Luku on edelleen suuri, vaikka tilanne onkin parantunut vuoden takaisesta. Etä- ja digitaalisten palveluiden käyttöönotto on tuonut myönteisiä muutoksia, mutta haasteet eivät ole kadonneet. Erityisesti huolestuttavaa on se, että mielenterveyspalveluihin ohjautuminen tapahtuu usein perusterveydenhuollon tai kouluterveydenhoitajan kautta. Onko kaikilla nuorilla ja lapsilla oikeasti mahdollisuus päästä näihin palveluihin? Esimerkiksi kaikissa koulussa ei tällä hetkellä ole nimettyä kouluterveydenhoitajaa tai kuraattoria. He ovat usein nuorten ensimmäisiä yhteyshenkilöitä, kun mielenterveyden haasteita alkaa ilmetä. Jos koulussa ei ole riittävästi tukea tarjolla, nuorten on entistä vaikeampi päästä eteenpäin ja saada tarvittavaa apua. Onkin tärkeää, että koulut ja hyvinvointialueet tekevät tiivistä yhteistyötä nuorten tukemiseksi. Matalan kynnyksen palvelut, joissa nuoret voivat turvallisesti tuoda esiin huolensa ja saada apua ilman pitkää odottamista, ovat elintärkeitä. Hyvinvointialueiden ammattilaisilla ja kuntien nuoriso palveluilla on suuri rooli nuorten tukemisessa. Näiden palvelujen yhteistyön tiivistäminen on ehdoton edellytys, jotta nuoret saavat tarvitsemaansa tukea ajoissa. Mielenterveyspalveluiden kriisi on myös yhteiskunnallinen ongelma. On kestämätöntä, että yhä useampi ihminen jää ilman tarvitsemaansa apua. Mielenterveyden ongelmat vaikuttavat suoraan arjen sujumiseen, elämänlaatuun ja työkykyyn. Ne saattavat johtaa myös muihin terveysongelmiin, kuten päihteiden väärinkäyttöön ja pitkäaikaisiin sairauksiin. Mielenterveyspalvelujen kriisi ei ole vain terveydenhuollon ammattilaisten tai poliitikkojen vastuulla. Me kaikki voimme vaikuttaa siihen, miten mielenterveyteen. On tärkeää luoda yhteiskunta, jossa ihmiset uskaltavat hakea apua ajoissa ilman pelkoa tuomitsemisesta. Mielenterveys ei ole heikkoutta, vaan tärkeä osa kokonaisvaltaista hyvinvointia, johon meidän kaikkien tulisi panostaa. Mielenterveysongelmat eivät parane odottamalla, vaan ne pahenevat ja voivat vaikuttaa koko elämänkulkuun. Mielenterveyspalveluiden tilanne on kriittinen, mutta ei toivoton. Tarvitsemme lisää resursseja, parempia palveluja ja yhteiskunnallista tukea, jotta voimme varmistaa, että kaikilla on mahdollisuus saada tarvitsemansa apu. Mielenterveyspalveluiden tulee olla helposti saavutettavissa kaikille, jotka niitä tarvitsevat. Katri Hyvärinen, Muhos Aluevaaliehdokas, kesk. |
Avainsanat: Aluevaalit, Katri Hyvärinen, Tervareitti |