Kolumni, Juhani Vääräniemi

03.03.2021

Tervehdys Teille lukijat. Haluan tässä kolumnissa kertoa, minkä puolesta me keskustassa teemme työtä niin Muhoksella, kuin koko Suomessa.

Itse olen syntynyt keskellä Koillismaan selkosta tiettömän metsä- ja suo taipaleiden takana, jossa ei moottoreiden ääniä kuulunut. Vain tuulen huminaa ja lintujen laulua. Sillä traktoria ja autoista puhumattakaan ei pienessä entisessä kruununtorpassa ollut. Siellä kuitenkin elettiin ja kasvettiin. Kaikki liikkuminen oli tehtävä kesäisin omin voimin jalan kävellen ja jonkin verran veneellä. Talvella kuljettiin hiihtämällä ja hevosella.

Sitten kun tuli koulun aloittaminen, niin kävelin kesäkelillä polkuja pitkin kolme kilometriä naapuritaloon. Välillä puoli kilometriä järven yli veneellä soutamalla yhdessä vanhempien veljien kanssa. Siitä neljä kilometriä polkuja ja traktorilla ajettua uraa pitkin maantielle.  Maantietä vielä kävellen vajaa kilometri kansakoululle.  Viikot maanantaista lauantaihin olin koulun asuntolassa. Talvella pimeiden aamujen aikaan koululle asuntolaan piti lähteä hiihtämään sunnuntai iltapäivällä ja lauantaina kotiin. Semmoista oli minun kansakoulun alkuaika.

Sitten naapurin emäntä kirjoitti kirjeen tien tekemisen pyynnöstä silloiselle Tasavallan Presidentti Urho Kekkoselle. Kekkonen toimen miehenä laittoi tieasian toimeksi silloin toimineelle keskusmetsälautakunnalle. Keskustalaisen Kekkosen ansiosta tie saatiin v 1965. Presidentti Kekkonen oli vahvasti tavallisen kansan tarpeita ja koko Suomen kehitystä edistävä Presidentti.

Minulle keskustalaisuus on tavallisten ihmisten tavallisia asioita. Työtehtävissä olin tekemisissä maatalousyrittäjien kanssa paremman elämän edellytyksien kanssa. 

Keskustalle on tärkeää hyvien elämän edellytysten edistäminen niin Muhoksella kuin muillakin paikkakunnilla ympäri ison Suomen. Kehittäen kotien ja ihmisten hyvinvointia postinumerosta riippumatta. Omaishoitajille on Muhoksella lisätty kolmas tukiluokka heidän tärkeän ja merkittävän työpanoksen korvaamiseen läheisen kotihoidossa. Kotihoitoon on lisätty työntekijöitä. Koulutiloja on viime vuosina rakennettu ja parannettu paljon. Terveydenhoito toimii Muhoksella melko hyvin. Lapsiperheiden valinnanvapautta lasten hoitoratkaisuihin on tehty merkittävästi. Yrittämistä ja yritteliästä asennetta on tuettu.

Suomeenkin on valitettavasti rantautunut puhetapa, joka lietsoo pelkoa ja vastakkainasettelua. Huolta ja samalla vastuuttomia puheita on aivan liikaa. Keskusta toimii toisin. Keskusta vastaa tarttumalla toimeen. Keskustalle politiikka on ratkaisujen etsimistä ja päätösten tekemistä muhoslaisten ja suomalaisten parhaaksi.

Suomi on tutkitusti maailman onnellisin kansakunta. Se kehitys on syntynyt edellisten sukupolvien kovalla työllä. Se hyvinvointi on syntynyt kodeissa ja kunnissa. Viisaalla yhteistenasioiden hoitamisella Suomi on valtavasti kehittynyt ja noussut maaksi, johon on turvallista syntyä, kasvaa ja elää.

Tänäkin päivänä hyvinvointi yhteiskuntaa eletään todeksi päiväkodeissa, kouluissa, nuorisotiloissa, jalkapallokentillä, jäähalleissa, hoivakotien lounaalla, sairaanhoitajan ja lääkärin vastaanotolla, kirjastossa sekä tänä talvena vahvojen lumien laduilla ja luonnossa.

Tätä hyvinvointia on koko Suomen historian ajan ja etenkin täällä Pohjois- Suomessa edistänyt ja kehittänyt Keskustan asialliset ja tolkun ihmiset niin eduskunnassa kuin kunnissakin. VOISIKKO KESKUSTA OLLA MYÖS SINUNKIN VALINTASI?

Juhani Vääräniemi               Keskustan Muhoksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja

24.10.2023Syyskokoustiedote 20.10.2023
13.10.2023Syyskokous 20.10.2023
03.08.2023Perheilta
29.10.2022Syyskokous 16.11.22
01.09.2022Keskustan jäsenäänestys
10.04.2022Vuosikokous 2.5.2022
03.03.2021Kolumni, Juhani Vääräniemi
22.02.2021Kotisivut päivitetty
24.11.2020Muhoksen Keskusta starttasi kohti kuntavaaleja